lauantai 3. syyskuuta 2016

Vauva -kakunkoristeet





Viikon takaisiin ristiäisiin tuli tehtyä muutama kakunkoriste. 
Vauvan muotoilussa käytän silikonista vauvamuottia, jonka saa ostettua esim. confetista.
Itse vauvoihin käytin tavallista sokerimassaa, mutta kukan terälehtiin sekä mekkoon käytin kukka- ja muotoilumassaa. 

Kinkkuvoileipäkakku



Kakkua varten tarvitset:

2 pakettia paahtoleipää (isoja viipaleita)
n. 1,5 - 2 dl kasvislientä kostutukseen

Täytteeseen:

400 g palvikinkkua
400 g creme fraichea
1,5 dl sinappikurkkusalaattia
1 pieneksi kuutioitu paprika
0,5 - 1 dl purjoa hienonnettuna
mustapippuria
suolaa
sitruunan mehua

Pinnalle:
200 g creme fraichea
200 g ruohosipulituorejuustoa
palvikinkkua 
kirsikkatomaatteja (yksi isotomaatti halutessasi ruusua varten)
herneenversoja
200-300 g juustoraastetta
pieni nippu persiljaa


Sekoita täytteen ainekset keskenään. Mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla, sekä tilkalla sitruunan mehua.

Aloita kakun kokoaminen leikkaamalla paahtoleipäviipaleista reunat pois. Aseta pyöreä irtopohjavuoan reuna kakkualustalle ja asettele leipiä pohjalle. Leikkaa leivistä sopivia palasia niin, ettei pyöreään kakkuun jää koloja. Kostuta sitten leivät ja levitä päälle 1/3 täytteestä. Jatka samaan tapaan vielä kaksi kerrosta. Kostuta myös päällimmäinen kerros, laita kelmu päälle ja laita yön yöksi kakku jääkaappiin kostumaan ja asettumaan. 

Sekoita creme fraiche ja tuorejuusto keskenään. Irrota kakusta varovasti irtopohjavuoan reuna. Levitä cremefraiche-tuorejuustoseos kakun päälle ja reunoille. Ota sitten isokourallinen juustoraastetta ja painele raaste kakun reunoille. Asettele tomaatit, herneenversot ja kinkkusiivut kakun päälle. Ripottele viimeisenä vähän persiljaa päälle.