tiistai 19. toukokuuta 2015

Mantelivoi







Olen lukenut sieltä sun täältä, että mantelivoin valmistus on hirveän työläs/pitkä prosessi. Mantelivoita tekisi mieli koittaa leivonnassa ja jo hetken harkitsin, että ostaisin purkin kaupasta. ONNEKSI en ostanut, vaan rupesin sitä itse tekemään. Täytyy sanoa, että olen todella positiivisesti yllättynyt, kuinka loppujen lopuksi nopeasti ja helposti voi valmistui. En tiedä, ehkä olen vaan tottunut käyttämään leivontaan aikaa, tai olen muutan vaan erityisen kärsivällinen leipoessa, mutta mielestäni valmistus oli aika miellyttävä prosessi :D Kuitenkin minulla meni valmistukseen yhteensä noin puoli tuntia aikaa, jos ei lasketa pientä 10 minuutin taukoa, jonka aikana annoin blenderin vähän viilentyä (siinä jauhaessa kuumentui aika paljon) ja paistoin itselleni kanaa lounaaksi.. Tietysti mantelivoi valmistuisi vielä nopeammin yleis- tai monitoimikoneessa, kun sitä massaa ei tarvitse koko ajan sekotella. Blenderissä terät ovat niin pienet, että jos haluaa massan sekoittuvan tasaisesti, täytyy sitä alussa sekoitella vähän väliä. Lopussa kun massa alkaa olla jo tahnaista, ei sitä tarvitse enää sekoitella juuri ollenkaan, kun se pyörii koneessa jo omillaan. 






Valmistukseen tarvitset vain manteleita (kuorellisia), halutessasi voit maustaa mantelivoin esim. ripauksella suolaa. Itse halusin tehdä ihan naturellia. Käytin reilu 300 g manteleita, joista tuli noin kaksi desiä valmista mantelivoita. Valmistus siis tapahtuu niin, että laitat blenderiin (tai yleis- tai monitoimikoneeseen) kourallisen manteleita ja jauhat ne jauhoksi. Lisää sitten toinen kourallinen ja toista. Lisää kokonaisia manteleita pikkuhiljaa blenderiin, että se jaksaa rikkoa ne kunnolla. Kun kaikki mantelit ovat koneessa, jauha niitä 20-30 minuutin ajan kunnes tahna on silkkistä ja kiiltävää. Purkita valmis mantelivoi ja säilytä viileässä. 











Maistuu muuten herkulliselle. Tuli maisteltua useampaankin otteeseen siinä valmistaessa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti