lauantai 11. toukokuuta 2013

vadelma-sacher



Vanhemmilleni synttärikahvi- tarjottavaksi tein pirkan ohjeella vadelmasacherin. Kakun kuorruttamisen jälkeen rupesin siirtämään sitä tarjoilu astiaan ja se sattui olemaan liian pieni. Reunat kärsivät tästä todella kovasti ja niiden pilaantuminen harmitti TODELLA kovasti.. Tarjosin tämän silti ja onneksi maku oli hyvä vaikka ulkonäöllisesti ei mitään parhaimmistoa ollutkaan. Noh, ensikerralla tiedän paremmin ;)


150 g taloussuklaata
150 g leivontamargariinia tai voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta

kostutus: 2 dl omenamehua

täyte:
200 g pakastevadelmia
1 dl omenamehua
1/2 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
2 dl vispikermaa
2 tl vanilliinisokeria
2 tl sokeria

kuorrutus:
200 g talousuklaata
1 dl vadelmahilloa
1 dl kermaa

reunoille:
50 g suklaarouhetta

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Sulata suklaa ja voi kattilassa, vatkaa munat ja sokeri keskenään vaahdoksi ja lisää suklaa-voi seos joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilänläpi taikinaan. Sekoita vain sen verran että taikina on tasaista.

Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 45 minuuttia.

Laita jäiset vadelmat kattilaan ja kaada päälle omenamehu, sokeri ja perunajauho. Kuumenna koko ajan sekoittaen kiisseliä kunnes se pulpahtaa muutaman kerran. Ota pois liedeltä jäähtymään.

Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Kostuta pohja omenamehulla ja levitäpäälle kermavaahto, ja sen jälkeen vadelmakiisseli. Laita seuraava levy päälle ja toista sama. Laita kakun päälle leikkuulauta jotta se painaisi kakun tiviiksi ja laita jääkaappiiin vetäytymään. 

Valmista kuorrute. Paloittele suklaa kattilaan kerman ja vadelmahillon kanssa. Sulata kunnes suklaa on sulanut ja kuorrute on tasaista. Anna hieman jäähtyä ja kaada sitten kakun päälle. Anna suklaan valua reunoille, tasoita veitsellä. Ripottele suklaarouhe reunoille. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti